PROFEETAT

PROFEETAT

Lauantaina 1.7.2017

Cheek + Elastinen = Profeetat

Profeetat-nimi on peräisin Cheekin ja Elastisen vuonna 2013 julkaisemasta yhteisbiisistä. Tänä vuonna Suomen suurimmat hiphop-artistit aktivoituivat uudestaan kirjoittamalla yhdessä lisää uutta musiikkia sekä julkistamalla valikoituja erikoiskeikkoja.

"Nyt on täydellinen hetki meille molemmille lähteä tekemään tätä ja ottaa happea samalla sooloprojekteista. Mulla oma saaga jatkuu vuonna 2018 kolmannen osan muodossa. Sitä ennen on Profeettojen aika", Cheek kertoo.
 
"Ajatus Profeetoista on kytenyt jo vuosia. Aina kun olemme vierailleet toistemme keikoilla, on idea bändistä ja yhteisistä keikoista noussut esiin. Voimien yhdistäminen vaati pitkän duunin sekä valmistelut, nyt on oikea hetki meille molemmille. Energian määrä lavalla kertautuu, ja odotan ainutlaatuisia iltoja!”, Elastinen jatkaa.

Kevään areenakonserttien liput varattiin loppuun minuuteissa. Iloksemme Profeetat jatkavat yhteistä taivaltaan vielä muutamien festarikeikkojen osalta, joiden mukana on tietenkin myös Provinssi.

Luvassa Cheekin ja Elastisen biisejä sekä yhdessä että erikseen esitettynä.


Provinssin kaikki lipputyypit nyt myynnissä! 

Siirry Provinssin lippukauppaan

25.2.2017
SABATON PROVINSSIIN

Lupasimme aikaisemmin tällä viikolla, että kerromme pian metallikattauksemme toisen kärkinimen. Voimme nyt ylpeinä ilmoittaa, että In Flamesin lisäksi..
Lue lisää »

23.2.2017

Raskaan musiikin tarjontamme vahvistuu jälleen uusilla kiinnityksillä. Viime vuonna ylistetyn ”All Our Gods Have Abandoned Us” -albumin ju..
Lue lisää »